Kuolinmessu

Olen tavannut ihmisiä, joiden mielestä Arne Dahl (kriitikko ja kirjallisuustieteilijä Jan Arnald) on parhaita ruotsalaisia rikoskirjailijoita, mutten ole jakanut tätä varauksetonta innostusta. Nyt huomaan kuitenkin lukeneeni lähes kaikki Ruotsin poliisin A-ryhmän tutkimuksista kertovan sarjan suomennokset ja itse asiassa pidän niistä. Erityisesti minua huvittaa vielä vuosienkin jälkeen sarjan ensimmäinen osa Verikyynel, jonka alussa johtava ruotsalainen kirjallisuuskriitikko kidutetaan kuoliaaksi - ei kuitenkaan sentään kaunaisen kirjailijan toimesta.

Dahlilla on selkeä oma tyylinsä kertoa tarinaa ja rakentaa huolellisesti kutkuttava palapeli, jossa alussa kaukana toisistaan olevat osaset loksahtelevat lopussa siististi paikalleen. Tällä kertaa nuo palaset esitellään viidessä ensimmäisessä luvussa ja nykyhetken tapahtumien taustalla kummittelee toinen maailmansota (jälleen kerran) ja erityisesti Stalingradin taistelu. Kuolinmessun nykyhetki puolestaan on vuosi 2003, jossa A-ryhmä tempaistaan mukaan selvittämään yhä omituisempia piirteitä saavaa pankkiryöstöä Östermalmilla. Ryhmästä poliisin sisäiseen tutkintaan siirtyneelle Paul Hjelmille tapaus saa henkilökohtaisen ulottuvuuden, kun yksi pankkiin jääneistä panttivangeista on hänen ex-vaimonsa Cilla.

Dahl nostaa keskeiseksi Irakin sodan ensihetket ja niin taistelu öljystä kuin kylmän sodan aikainen vakoilu ovat tällä kertaa keskeisiä motivoijia. Dahlin tarinoihin kuuluu oleellisena osana muut taiteen lajit ja varsinkin musiikki on usein merkittävästi mukana. Uusin suomennos, Kuolinmessu, on saanut nimensä Mozartin Requiemista, joka soi tällä kertaa Paul Hjelmin päässä. Se mikä jollekin on tekotaiteellisuutta, on jollekulle toiselle virkistävää ja ajatuksia herättävää rikoskirjallisuuden rikastuttamista. Itse taidan Dahlin kohdalla kallistua vähän kumpaankin suuntaan.

Kirjailija liikuttelee jälleen rakastavasti toisaalta kovin inhimillisiä, toisaalta poliisin valiojoukkoon kuuluvia tuttuja A-ryhmänsä jäseniä. Jos A-ryhmä ei ole tuttu, niin sarja kannattaa ehdottomasti aloittaa alusta, sillä kirjailija antaa paljon tilaa päähenkilöilleen ja näiden vaiheille. Aiemmat tapahtumat heijastuvat sarjan myöhempiin osiin, kuten tässäkin kirjassa. Die hard -Dahl-faneille tämä kirja ei välttämättä ole pettymys, ovathan kaikki ryhmän jäsenet elementissään, mutta mielestäni Kuolinmessu (samoin kuin sarjan edellinen osa, Juhannusyön uni) eivät kuitenkaan ole sarjan parhaita kirjoja. Vaikka ainekset ovat erinomaiset, moniin suuntiin viritetty tarina yksinkertaisesti läsähtää lopussa.