A Taste of Venice. At Table with Brunetti

Yllätyslahjat ovat parhaita. Tällä kertaa posti toi paketin Lontoosta ja kuoresta paljastui keittokirja nimeltään A Taste of Venice. At Table with Brunetti. Se perustuu amerikkalaisen Donna Leonin Venetsiaan sijoittuviin Brunetti-kirjoihin. Vieraillessaan Suomessa syksyllä 2009 Leon kertoi, että kustantaja oli tilannut kirjan ja olin sitä ehtinyt jo odotella. Leon paljasti vierailunsa aikana myös olevansa itse keskikertainen kokki, joten kirja on laadittu yhteistyössä venetsialaisen ystävättären kanssa. Reseptit ovat siis Roberta Pianaron käsialaa, niiden joukkoon on ripoteltu ruokailuun liittyviä kuvauksia Leonin dekkareista ja lisämausteena on vielä Leonin lyhyitä, mutta kiinnostavia esseitä, jotka käsittelevät ruokaa ja elämää Venetsiassa. Vaikka kysymyksessä on keittokirja, teosta ei ole kuvitettu ruokahalua herättävillä valokuvilla, vaan kirja on käteen sopiva lukukirja ja kulkee siten hyvin mukana vaikka lomalla. Mikä parasta, on erittäin todennäköistä, että Leonin suomalainen kustantaja Otava julkaisee kirjasta käännöksen ensi keväänä.

Ensin napinaa: mukaan on valittu monia sellaisten ruokalajien reseptejä, joita Leonin kirjoissa valmistetaan ja nautitaan, mutta reseptit ja ruokakauvaukset eivät mene yksi yhteen, vaan kun komisario Brunettin Paola-vaimo laatii esimerkiksi Risi e bisi -risottoa, hän käyttää siihen tuoreita herneitä. Reseptissä mainitaan kuitenkin pakastetut herneet. Ärsyttävää. Tällaisia hienoisia eroja löytyy useissa kohdissa. Lisäksi resepteissä on sellaisia harmillisuuksia kuin paketti vaniliiinia tai paketti leivinjauhetta ja suomalainen lukija joutuu kysymään mikä mahtaa olla paketin koko ja onko kysymyksessä italialainen paketti vai englantilainen paketti? Pieniä juttuja, mutta kokkaajan kannalta oleellisia. Reseptit ovat kuitenkin pääasiassa toteuttamiskelpoisia eli suurinta osaa niissä tarvittavista aineksista saa helposti käsiinsä ja parhaimillaan reseptit ovat yksinkertaisia, mutta herkulliselta kuulostavia. Ensi pyhänä meillä nautitaankin Spagetti con olive e mozzarella, Filetti di salmone ai funghi, profumati al basilico ja jälkiruoaksi Torte di mele, limone, arancia, Grand Marnier. 

Olen aina pitänyt Leonia periaatteessa viihdyttävänä, mutta kuitenkin aika heppoisena dekkarikirjailijana. Siksi on kiintoisaa huomata, että lukiessa rikostarinoiden yhteydestä irrotettuja kuvauksia Brunettin perhe-elämästä paljastuu Leon paljon taitavammaksi ihmisten kuvaajaksi kuin mitä olen ajatellut. Lisäksi monet tähän kirjaan mukaan otettut ruokapöytäkeskustelut esimerkiksi Brunettien kotona ovat jääneet hyvin mieleen jo kun ne on ensi kerran lukenut Leonin dekkareista. Nyt oli mukava makustella uudelleen Paola Brunettin ruokalistoja ja aterioiden tunnelmia. Kirjailija kuvaa myös terävästi esseissään niitä suuria muutoksia, joita venetsialaisten elämässä on tapahtunut viime vuosikymmeninä ja päätyy toteamaan pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin vakavana, että ennen oli kaikki paremmin. Olisin todella mielelläni lukenut lisääkin hänen kokemuksistaan Italiassa. A Taste of Venice on kaiken kaikkiaan mainio lisä dekkarin ystävän keittokirjahyllyyn!

Hypnotisoija

No huh! Harvoin tulee luettua kirjaa, jota olisi niin vaikea lukea kuin Lars Keplerin rikosromaania Hypnotisoija (Saara Villan takuuvarma suomennos). Se ei tarkoita, että kirja olisi huonosti kirjoitettu - päinvastoin, se on kirjoitettu hyvin ja on siksi lähes sietämättömän ahdistava. Jo alku on epämiellyttävä. Poliisit löytävät kokonaisen perheen julmasti tapettuna ja epäilevät, että henkiin jäänyt mutta pahasti haavoittunut poika, Josef, voisi kuvailla tappajaa. Koska yksi perheen tyttäristä ei ollut surmailtana kotona, on poliisilla kiire saada tietää, miltä perheen kotiin tunkeutunut tappaja näytti ja löytää kadoksissa oleva tytär.

Tutkimuksia johtava suomalaista syntyperää oleva poliisi Joona Linna hälyyttää sairaalaan lääkäri Erik Maria Barkin, joka on hypnotisoinnin asiantuntija. Tämä vaivuttaa Josefin hypnoosiin ja hänen haastattelunsa antaa poliisin tutkimuksille odottamattoman, hyytävän käänteen. Barkilla puolestaan on synkkä menneisyys, johon sisältyy kymmenen vuotta aiemmin tehty lupaus olla enää koskaan hypnotisoimatta. Lupauksen rikkominen aiheuttaa sen, että joku kaappaa Barkin verenhyytymistautia sairastavan pojan. Toisaalla poliisi yrittää selvittää mitä tapahtui rivitalohuoneistossa Tumbassa ja toisaalla Bark joutuu keskelle painajaista etsiessään vaimonsa kanssa poikaansa Benjaminia. Näiden kahden toisiinsa liittyvän tarinan limittäin kertominen ei ole aivan onnistunut, vaan kesken kiihkeiden tapahtuminen joudutaan tekemään pitkä takauma, jotta Barkin menneisyyden tragedia avautuisi lukijalle. Lapset ovat tässä kirjassa joko kauhistuttavan väkivallan uhreja tai sen tekijöitä.

Poliisi Joona Linna on varsin onnistunut hahmo, työlleen omistautunut, muttei varmuudestaan huolimatta ylimielinen. Linna ei ole omien tragedioidensa vanki, vaan avoin muille ihmisille. Loppua kohden tarinan tahti kiihtyy ja varsinkin loppukohtaus Pohjois-Ruotsissa on kuin suoraan toimintaelokuvaksi kirjoitettu (ja ihan yhtä uskottava). Lars Kepler on nimimerkki ja kirjan kansiliepeestä käy ilmi, että sen takana on kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Miksi julkaista nimimerkillä, jos kerran kirjan kannessa kerrotaan kirjailijoiden oikea nimi? Kirjailijapariskuntaa yhdistää rakkaus elokuviin ja jännityskirjallisuuteen ja parhaimmillaan Hypnotisoija onkin tiiviissä tunnelmassaan ja visuaalisessa kerronnassa. Juonipaljastuksia ei ole soveliasta tehdä, mutta muutamassa kohdassa tarinan uskottavuus tosiaan kulkee äärirajoilla. Mietin myös kirjassa kuvattua väkivaltaa ja sen määrän tarpeellisuutta: paljonko tarvitaan lukijan shokeeraamiseksi ja mikä on tarinan kannalta tarpeellista. Kirjailijat ovat selvästi halunneet tehdä sen avulla vaikutuksen.