30. elokuuta 2010
Sininen sarastus
Sininen sarastus päättää hienosti Ann Cleevesin sarjan komisario Jimmy Perezin tutkimuksista. Neljännen osan tapahtumapaikka Shetlandinsaarilla on pieni Fair Isle, Jimmyn kotipaikka. Hän on palannut saarelle ja vanhempiensa luokse esitelläkseen heille morsiamensa Franin. Jimmyn äiti järjestää kihlajaisjuhlat saarella sijaitsevalla lintuasemalla ja pian juhlien päättymisen jälkeen aseman johtaja, maineikas ja ristiriitaisia tunteita herättänyt Angela löytyy murhattuna.
Jimmyn on otettava työminänsä heti käyttöön. Nousee myrsky, eikä saarelle ole yhteyksiä, joten Perez joutuu hetken hoitamaan tutkimuksia yksin ja liian lähellä kotia. Angela oli nuori, lahjakas ja kunnianhimoinen nainen, joka on mennyt naimisiin itseään vanhemman miehen, Mauricen kanssa. Hän on nauttinut ihmisten provosoinnista ja pyörittänyt kaikkia aseman miehiä ja paikallisiakin enemmän tai vähemmän tahtonsa mukaan. On kuitenkin selvää, että murhaaja löytyy lintuasemalla majailevien vieraiden ja henkilökunnan joukosta. Aseman kokki, Jane, alkaa omalla tahollaan suorittaa tutkimuksia ja pian Jimmyllä on useampi ruumis huolenaiheenaan.
Angela ei ole kuitenkaan ainoa intohimoa herättänyt, sillä lintubongarit ovat asialleen omistautunutta joukkoa, joiden intohimo harrastustaan kohtaan on syvä (ja tekisi mieleni sanoa, patologinen). Näistä intohimoista Cleeves punoo ihastuttavasti perinteistä salapoliisiromaania kunnioittavan murhatutkimuksen, vaikka jättääkin sen olennaisen johtolangan piiloon lukijalta. Hiukka epäreilua muuten toimivassa palapelissä. Perez on ahtaalla joutuessaan ottamaan vanhempansakin huomioon tutkimuksissa ja se muodostuu kohtalokkaaksi.
(Jos et halua enempää paljastuksia pilaamaan lukunautintoa, kannattaa lukeminen lopettaa tähän.)
Sinisessä sarastuksessa Cleeves osoittaa jälleen miten hän osaa tuoda perinteisen salapoliisiromaanin kaavan nykypäivää ja kertoa sen avulla uskottavan tarinan. Romaanin lopussa tapahtumat ovat yllättäviä ja rajuja. Sarjan lopetus nostaakin mielestäni Cleevesin kirjoittamisen vielä uudelle tasolle. Olen suorastaan pettynyt, että sarja päättyy tähän, sillä suljettuani kirjan jäin miettimään, että nythän tämä vasta kävi todella kiinnostavaksi. Onneksi Cleevesillä on muita dekkarisarjoja, joihin kustantaja toivottavasti tarttuu seuraavaksi.
Jimmyn on otettava työminänsä heti käyttöön. Nousee myrsky, eikä saarelle ole yhteyksiä, joten Perez joutuu hetken hoitamaan tutkimuksia yksin ja liian lähellä kotia. Angela oli nuori, lahjakas ja kunnianhimoinen nainen, joka on mennyt naimisiin itseään vanhemman miehen, Mauricen kanssa. Hän on nauttinut ihmisten provosoinnista ja pyörittänyt kaikkia aseman miehiä ja paikallisiakin enemmän tai vähemmän tahtonsa mukaan. On kuitenkin selvää, että murhaaja löytyy lintuasemalla majailevien vieraiden ja henkilökunnan joukosta. Aseman kokki, Jane, alkaa omalla tahollaan suorittaa tutkimuksia ja pian Jimmyllä on useampi ruumis huolenaiheenaan.
Angela ei ole kuitenkaan ainoa intohimoa herättänyt, sillä lintubongarit ovat asialleen omistautunutta joukkoa, joiden intohimo harrastustaan kohtaan on syvä (ja tekisi mieleni sanoa, patologinen). Näistä intohimoista Cleeves punoo ihastuttavasti perinteistä salapoliisiromaania kunnioittavan murhatutkimuksen, vaikka jättääkin sen olennaisen johtolangan piiloon lukijalta. Hiukka epäreilua muuten toimivassa palapelissä. Perez on ahtaalla joutuessaan ottamaan vanhempansakin huomioon tutkimuksissa ja se muodostuu kohtalokkaaksi.
(Jos et halua enempää paljastuksia pilaamaan lukunautintoa, kannattaa lukeminen lopettaa tähän.)
Sinisessä sarastuksessa Cleeves osoittaa jälleen miten hän osaa tuoda perinteisen salapoliisiromaanin kaavan nykypäivää ja kertoa sen avulla uskottavan tarinan. Romaanin lopussa tapahtumat ovat yllättäviä ja rajuja. Sarjan lopetus nostaakin mielestäni Cleevesin kirjoittamisen vielä uudelle tasolle. Olen suorastaan pettynyt, että sarja päättyy tähän, sillä suljettuani kirjan jäin miettimään, että nythän tämä vasta kävi todella kiinnostavaksi. Onneksi Cleevesillä on muita dekkarisarjoja, joihin kustantaja toivottavasti tarttuu seuraavaksi.
26. elokuuta 2010
Arvonta ratkennut!
Dekkarihyllyn syksyn ensimmäinen kirja-arvonta on suoritettu ja nimikirjoituksella varustetun Taavi Soininvaaran trillerin Pakonopeus voittivat itselleen Salla Aunola ja Janne Paananen. Onneksi olkoon voittajille! Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja lohdutukseksi kerrottakoon, että aivan pian eli syyskuun alussa voi voittaa itselleen syksyn ehkä odotetuimman kotimaisen uutuuden, Matti Yrjänä Joensuun romaanin Harjunpää ja rautahuone, joka ilmestyy 9.9. Palaan asiaan tuota pikaa.
5. elokuuta 2010
Sherlock Holmes Suomessa
Tätä kirjaa oli tarkoitus suositella jo kesäkuussa lomalukemiseksi, mutta helle vei kaiken energian. Vielä jaksoi lukea, mutta ei sitten enää kirjoittaa. Suosittelen elokuun lukemiseksi (tai koska vaan)! Mutta nyt asiaan:
Kukapa ei nauttisi siitä hetkestä, jolloin suuri etsivä osoittaa todisteiden avulla miten helposti arvoitus ratkeaa, jos yksinkertainen tohtori Watson osaisi vain tulkita todisteet oikein. Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinat, joista ensimmäinen ilmestyi 1887, ovat rikoskirjallisuuden klassikoita ja niiden parissa viihtyy aina. Holmesin tutkimukset olivat suunnattoman suosittuja jo ilmestymisaikanaan ja hyvin pian tarinoista tuli oman menestyksensä uhreja. Kun Arthur Conan Doyle ei halunnut kirjoittaa niitä enää lisää, syntyi joukko mukaelmia tai huonosti naamioituja jäljitelmiä, jotkut jopa Doylen nimissä julkaistuja kun tekijänoikeuskäsitykset olivat väljempiä kuin nykyään. Onneksi Holmesin elämä ja seikkailut tarjosivat aineksia myös maineekkaammille kirjailijoille ja Holmes-mukailemat, niin parodiat kuin pastissit, ovat vakiinnuttaneet asemansa rikoskirjallisuuden kaanonissa.
Myös Suomessa julkaistiin jo varhain Sherlock Holmes -mukaelmia. Tänä kesänä osa viihdelukemistoihin hautautuneista varhaisista mukaelmista tuli uudelleen lukijoiden saataville, kun Juri Nummelin julkaisi toimittamansa tarinakokoelman Sherlock Holmes Suomessa (2010, Turbator). Siinä samoissa kansissa vanhempien mukaelmien kanssa ilmestyy joukko tuoreita kotimaisten kirjoittajien tekemiä Holmes-tarinoita. Uusissa teksteissä keskeistä on Holmesin liittäminen Suomeen tai suomalaisiin ja kokoelman avaa vetävästi Miina Supisen "Kirotun purjelaivan tapaus". (Tosin sitä seuraava Jari Tammen "Metsästyspiiska" toi minussa esiin tiukkapipoisen puristin, joka ei ollut huvittunut Holmes-tarinan sadomasokistisesta virityksestä - makunsa kullakin.) Kaiken kaikkiaan tarinat ovat hauskaa luettavaa, vaikka vanhempien tarinoiden taso ei aina päätä huimaa. Toisaalta mukana on sellaista herkkua kuin Olaf Homénin "Kolmannentoista apteekin seikkailu", joka on alunperin julkaistu vuonna 1914 teoksessa Herr Corpwieth: gentleman-detektiv: hans första äventyr framställda av Tre herrar (Heikki Kaukorannan toimiva suomennos Herra Corpwieth herrasmiessalapoliisi - Kaksoisolennon arvoitus vuodelta 2003).
Tuoreissa tarinoissa Holmesin Suomi-yhteydet ovat moninaiset. Esimerkiksi Jussi Katajalan mukaelmassa "Luuta ja koiranpää" Holmes ja Watson tapaavat Pariisin maailmannäyttelyn aattona ongelmiin joutuneen taiteilija Axel Gallénin. Myös Juha-Pekka Koskisen tarinassa "Lentävän paholaisen tapaus" Holmesin Suomi-yhteys on omaperäinen, kun tämä Pariisin olympialaisten aikaan selvittää kadonneiden asiapapereiden tapausta, johon on sotkeutunut etsivän keskuspoliisin Kekkonen sekä joukko huippu-urheilijoita, Paavo Nurmi etunenässä. Petri Salin puolestaan on hyvän tyylitajun omaava kirjoittaja, joka ei ole unohtanut, että rikosnovellin juju on yllätys lopussa (ja että novellissa saisi muutenkin olla pari yllätystä). Ei siis yllättävää, että juuri Salinin "Ylösnousemus ja kuolema" on kokoelman tyylikkäimpiä kertomuksia, täynnä tunnelmaa 1900-luvun alun Helsingistä. Omaksi suosikikseni mukaelmista nousi kaukaisen idän eksotiikkaa henkivä Boris Hurtan "60 tynnöriä Jordanvirran vettä". Kirjan lopusta löytyy vielä Petri Salinin lyhyt johdatus Holmes-pastisseihin ja sieltä aiheesta innostuva saa lisää lukuvinkkejä.
Kukapa ei nauttisi siitä hetkestä, jolloin suuri etsivä osoittaa todisteiden avulla miten helposti arvoitus ratkeaa, jos yksinkertainen tohtori Watson osaisi vain tulkita todisteet oikein. Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinat, joista ensimmäinen ilmestyi 1887, ovat rikoskirjallisuuden klassikoita ja niiden parissa viihtyy aina. Holmesin tutkimukset olivat suunnattoman suosittuja jo ilmestymisaikanaan ja hyvin pian tarinoista tuli oman menestyksensä uhreja. Kun Arthur Conan Doyle ei halunnut kirjoittaa niitä enää lisää, syntyi joukko mukaelmia tai huonosti naamioituja jäljitelmiä, jotkut jopa Doylen nimissä julkaistuja kun tekijänoikeuskäsitykset olivat väljempiä kuin nykyään. Onneksi Holmesin elämä ja seikkailut tarjosivat aineksia myös maineekkaammille kirjailijoille ja Holmes-mukailemat, niin parodiat kuin pastissit, ovat vakiinnuttaneet asemansa rikoskirjallisuuden kaanonissa.
Myös Suomessa julkaistiin jo varhain Sherlock Holmes -mukaelmia. Tänä kesänä osa viihdelukemistoihin hautautuneista varhaisista mukaelmista tuli uudelleen lukijoiden saataville, kun Juri Nummelin julkaisi toimittamansa tarinakokoelman Sherlock Holmes Suomessa (2010, Turbator). Siinä samoissa kansissa vanhempien mukaelmien kanssa ilmestyy joukko tuoreita kotimaisten kirjoittajien tekemiä Holmes-tarinoita. Uusissa teksteissä keskeistä on Holmesin liittäminen Suomeen tai suomalaisiin ja kokoelman avaa vetävästi Miina Supisen "Kirotun purjelaivan tapaus". (Tosin sitä seuraava Jari Tammen "Metsästyspiiska" toi minussa esiin tiukkapipoisen puristin, joka ei ollut huvittunut Holmes-tarinan sadomasokistisesta virityksestä - makunsa kullakin.) Kaiken kaikkiaan tarinat ovat hauskaa luettavaa, vaikka vanhempien tarinoiden taso ei aina päätä huimaa. Toisaalta mukana on sellaista herkkua kuin Olaf Homénin "Kolmannentoista apteekin seikkailu", joka on alunperin julkaistu vuonna 1914 teoksessa Herr Corpwieth: gentleman-detektiv: hans första äventyr framställda av Tre herrar (Heikki Kaukorannan toimiva suomennos Herra Corpwieth herrasmiessalapoliisi - Kaksoisolennon arvoitus vuodelta 2003).
Tuoreissa tarinoissa Holmesin Suomi-yhteydet ovat moninaiset. Esimerkiksi Jussi Katajalan mukaelmassa "Luuta ja koiranpää" Holmes ja Watson tapaavat Pariisin maailmannäyttelyn aattona ongelmiin joutuneen taiteilija Axel Gallénin. Myös Juha-Pekka Koskisen tarinassa "Lentävän paholaisen tapaus" Holmesin Suomi-yhteys on omaperäinen, kun tämä Pariisin olympialaisten aikaan selvittää kadonneiden asiapapereiden tapausta, johon on sotkeutunut etsivän keskuspoliisin Kekkonen sekä joukko huippu-urheilijoita, Paavo Nurmi etunenässä. Petri Salin puolestaan on hyvän tyylitajun omaava kirjoittaja, joka ei ole unohtanut, että rikosnovellin juju on yllätys lopussa (ja että novellissa saisi muutenkin olla pari yllätystä). Ei siis yllättävää, että juuri Salinin "Ylösnousemus ja kuolema" on kokoelman tyylikkäimpiä kertomuksia, täynnä tunnelmaa 1900-luvun alun Helsingistä. Omaksi suosikikseni mukaelmista nousi kaukaisen idän eksotiikkaa henkivä Boris Hurtan "60 tynnöriä Jordanvirran vettä". Kirjan lopusta löytyy vielä Petri Salinin lyhyt johdatus Holmes-pastisseihin ja sieltä aiheesta innostuva saa lisää lukuvinkkejä.
Tunnisteet:
Juha-Pekka Koskinen,
Juri Nummelin,
novellikokoelma,
Petri Salin,
Sherlock Holmes
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)