Majakkamestarin tytär

Silloin tällöin (nykyään harvemmin) lukiessaan romaanin esittelytekstiä ajattelee: "Tuon haluan lukea ja heti." Tällaisen reaktion minussa aiheutti Ann Rosmanin rikosromaanin, Majakkamestarin tytär -esittely. Ja ilokseni romaani olikin sekä kiinnostava että vetävästi kirjoitettu. Sen miljööksi kirjailija on valinnut ruotsalaisessa nykydekkarissa niin muodikkaan, idyllisen maaseutupaikkakunnan, joka tällä kertaa on Marstrandin pikkukaupunki saaristossa Göteborgin lähellä.

Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun vanhan majakan kunnostuksen yhteydessä majakkamestarin ruokakellarista löytyy umpeen muurattu huone ja sieltä kuollut mies. Ruumis on ollut kellarissa kauan ja  johtolangat sen henkilöllisyyden selvittämiseksi vähissä. Tutkimukset saa hoidettavakseen nuori naispoliisi Karin Adler Göteborgin rikospoliisista. Heti romaanin alussa Karin eroaa pitkäaikaisesta miesystävästään ja muuttaa asumaan veneeseensä. Karin on tottunut merenkävijä ja Rosmanin teos erottuu edukseen juuri tämän valitun miljöön kautta. Kirjailija käyttää merta ja sen salaisuuksia tyylikkäästi niin tarinansa taustana.

Karin on sympaattinen hahmo, joka koettaa pärjätä ensimmäisen kerran tutkimuksen johdossa ja kestää samalla hankalaa työtoveriaan Folkea, joka korjaa jatkuvasti ihmisten tekemiä kielivirheitä (ärsyttävyydessään riemastuttava henkilöhahmo). Kerronta hyppelehtii pikkukaupungin asukkaasta toiseen. Mukana on muun muassa työuupumuksen takia kotona oleva perheenäiti Sara, joka alkaa tuntea vetoa saksalaista alivuokralaista kohtaan sekä Putte ja Anita, pariskunta, joka aloittaa yllätyksellisen aarteenetsinnän. Karinille ja hänen kollegoilleen selviää, kuka kuollut mies oli, mutta hämmentävää on, kuka lopulta on ollut tämän vihitty vaimo. Marstrandin vuosikymmeniä haudattuna olleet salaisuudet alkavat nousta päivänvaloon.

Rosmanilla on juonessa mukana melkoinen joukko henkilöitä, mikä tekee tekstistä paikoitellen sekavaa. Hän kuljettaa myös tarinaa kahdella aikatasolla; nykyhetkessä ja 1960-luvulla, ja väliin viitataan myös 1940-luvulle. Tämä kunnianhimoisuus ei kuitenkaan aivan kanna, vaan aikasiirtymät ja tapahtumat sotkeutuvat vyyhdiksi, joka koettelee tekstin uskottavuutta ja lukijan kärsivällisyyttä. Mutta lopulta tarina on yllätyksellinen ja jännittävä, ja pohjoismaisen rikoskirjallisuuden ystävän kannattaa Rosmaniin tarttua. Ainakin esikoisteoksen perusteella Rosman on huimasti parempi kertoja kuin esimerkiksi Mari Jungstedt (ja muutama muu). Karin Adlerista kertovan sarjan toinen osa, Själakistan, on jo ilmestynyt Ruotsissa ja ilmestyy keväällä 2012 myös suomeksi.